Tekisi mieli huutaa
päästää itseni irti
avautua kunnolla
purkautua tulena
kuka helvetti
teki elämästä
näin vaikeaa
lähes mahdotonta
liian rankkaa
liian kaikkea
kuka päätti
pelin säännöt
tai niiden
puuttumisen
miksi minä
en koskaan opi
kuinka tätä
pelataan
ilman tunteita
ajattelematta toisia
omaan napaan
tiukasti tuijottaen
muita näkemättä
mitään kuulematta
mistään välittämättä
miksi olen
liian kilttti
liian rauhallinen
liian kaikkea
miksen huuda
heitä astioita
sano painu helvettiin
rikot minut
pala kerrallaan
hajoan ja vajoan
ja kuka sen sotkun siivoaa

Sanot sanat hiljaa
vain mun korvani kuulevat
sydämeni viljaa
aarteikseni tallentuvat

Katson sua silmiin
ne hymyilee mulle
pää nousee pilviin
mä kuulun vain sulle

Ei ollutkaan niin
mä juuri heräsin
unen rippeisiin
sut iäksi kadotin

Voiko ikävöidä olematonta?
Kaivata saavuttamatonta?
Uskoa että ajat muuttuvat.

Voikoa toivoa mahdottomia?
Uskoa unelmiinsa?
Ajatella että ansaitsee.

Voiko rakentaa pilvilinnan?
Valaa perustukset?
Tietää ettei tää ollu tässä.

Lupaus

Mä sulle lupasin
et tulen takaisin
voit luottaa muhun
oon lovena suhun

Äkkiä, arvaamatta
katkesi rakkaasi matka
se oli äkkipysäys
liian kova rysäys

Nyt istun täällä
mä pilven päällä
ennen kuin kellot soi
en luoksesi tulla voi

Itkit itsesi uneen
nyyhkäisyn tukahtuneen
kun huuliltasi kuulin
olevan viimeisesi luulin

Nyt vuoteellasi istun
puoleesi kallistun
otsaasi suutelen
hiuksiasi silittäen

Pidän lupaukseni
kuule kuiskaukseni
unessa luoksesi saavun
lähden koitteessa aamun

Mun sydän on rikki
moneen kertaan kasattu
yhteenliimattu.
Mun sydän on repaleinen
jotenkin kokoon kursittu
vanhat haavat.
Mun sydän on sateinen
pimeä ja uhkaava
mutta tänään
siellä oli pouta.

Isosti

Rakkauden rippeistä
onnen sirpaleista
surujen, murheiden lammikoista
niistä tunteet kirjailtu

Mä haluan tuntea isosti
haluan pirskahtelevan naurun
jaloissa pyörivät sukat
ja jalat vietävän alta

Missä pakahduttava rakkaus
ja kiljahteleva onni
täällä musertava suru
odottaa seurakseen

älkää hyljätkö minua

Siivet ei kanna

Yritän ilmavirran kesyttää
tuulten jumalat lepyttää
elämän vastatuulet
saa minut väsymään
painaa maahan huulet
pakottaa levähtämään
horjuvin jaloin koitan jatkaa
tätä karua kivikkoista matkaa
tuuli nousta ei anna
mun siivet ei kanna

Kuka laittoi mun elämän paussille
kuka tähteni sammutti
kuka kaipuulla uneen vaivutti
horrokseen tainnutti

sattuen
koskee sydämeen
muistaen
monet eiliset
pakahdun
tähän tunteeseen
tukehdun
tähän hetkeen
kuuntelen
kauniita sanoja
toivoen
sanottavan minulle
laulaen
kera kosketuksen
olevan
aina lähellä
rakastaen

tämä tunne
kun ei tahdo nukahtaa
eikä aamulla herätä
uuteen päivään
silti eiliseen
jo nähtyyn, tuttuun
mutta turvattomaan
tämä ahdistus
syö sisältä, kaivaa koloja
tekee ontoksi, tyhjäksi kuoreksi
entä jos en enää halua
jatkaa liikkumatta
eteenpäin